Räiskintää ja robotteja
Vuonna 1987-julkaistun, kulttipiireissä hyvinkin suositun Robocopin uusintaosa on saanut monilta tahoilta paljonkin odotuksia, mutta lunastaako elokuva sille asetetut tavoitteet?
Elokuva sijoittuu vuoteen 2028, jossa räjähdyksessä pahasti vahingoittunut poliisi Alex Murphy pelastetaan liittämällä hänen säästyneet ruumiinosansa robottimaiseen rautapukuun. Projektin rahoittaa Omnicorp-niminen yhtiö, joka yrittää kaupata miestä ”Robocopina” omien etujensa vuoksi. Murphyn mieli joutuu taistelemaan koneen tahtoa ja ohjelmointia vastaan hänen halutessaan ainoastaan kostaa hänen loukkaantumisestaan vastaavalle huumerikolliselle Antoine Vallonille itsensä, perheensä, sekä entisen työparinsa vuoksi. Murphy kuitenkin monien erikoisten käänteiden kautta Vallonin lisäksi löytää vihollisia yllättävistäkin ihmisistä ja joutuu taistelemaan toden teolla pitääkseen perheensä lähellään ja pysyäkseen hengissä.
Elokuvassa pääosaa näyttelevä Joel Kinnaman ei juurikaan vakuuttanut roolisuorituksellaan, mutta toisaalta ehkäpä puoliksi robottia olevaa roolihahmoa näytellessä jonkin asteinen karismattomuus ei paljoa haittaa. Tämä myös antoi enemmän tilaa tohtori Nortonia näyttelevälle Gary Oldmanille sekä Omnicorpin johtajaa Sellarsia näytelleelle Michael Keatonille, joista varsinkin edeltävän roolisuoritus oli oikein mallikas. Ilman Oldmanin läsnäoloa elokuva olisi voinut olla hyvinkin kaukana lopullisesta tuloksesta. Pienempien osien näyttelijöistä ei varsinaisesti erottunut joukosta kukaan, mutta mitään varsinaisesti huonoakaan ei osunut silmään. Samuel L. Jacksonin cameo-esiintyminen Omnicorp TV:n juontajana oli ehkä piristävä, mutta turha. Jos elokuvan tekijät halusivat kyseisen herran örinän viihdyttävän jotain, heidän olisi ainakin pitänyt keksiä jotain vähän mielikuvituksellisempaa, eikä aliarvioida katsojaa näin pahasti.
Elokuva oli tyyliltään yllättävän poikkeava alkuperäiselokuvasta. Siinä missä alkuperäinen oli äärimmäisen väkivaltainen ja ”raaka”, sitä ei voinut kuitenkaan ihan luokitella räiskinnäksi. Uusintateos taas oli pääasiassa robottien räjähtelyä ja kiiltävien koneiden porhallusta, mutta sitä hyvän maun rajoissa, eikä sisältänyt lainkaan raakaa väkivaltaa. Tätä tietenkin selittää myös elokuvan alhaisemman ikärajan (K12) asettamat velvoitteet, jotka saattoivat estää ohjaaja José Padilhaa toteuttamasta alkuperäistä visiotaan aivan suunnitelmiensa mukaan. Ja totta puhuen elokuva saattoi kyllä vähän kärsiä tällaisesta varomisesta.
Mielestäni elokuva oli ihan kelpo suoritus, mutta jäi silti selvästi edeltäjänsä varjoon. Se lunasti odotukseni tavanomaisena amerikkalaisena räiskintänä, jossa paha saa aina palkkansa. Älä kuitenkaan odota elokuvalta ihmeitä, sillä niitä sillä ei ole tarjottavanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti